• Esittely

    5.5.2011

    Olen toteuttanut virtuaalikirjaston Oulun seudun ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden kirjastot kurssin tehtävänä. Aiheen valitsin 10kk poikani innoittamana. Kantaminen tuli meille tavaksi, kun vauvallani oli koliikki ensimmäisen 4kk:n ajan. Toivoisin voivani sanoa, että kantoliina oli minulle silloin avuksi, mutta valitettavasti olin liian kokematon liinan käyttäjä vielä, eikä poikani viihtynyt liinassa alkuunkaan. Kannoin siis lasta ilman välineitä.

    Vaunujen kanssa meillä oli sitten jälleen vaikeuksia, kun ei poika halunnut läheisyydestä luopua. Manducan ostaminen onneksi korjasi tämän ongelman. Lapsi alkoi vihdoin nukkua vaunuissa. Liina ja reppu ovat kuitenkin jääneet meille käyttöön ja kannan poikaa päivittäin.

    Olen pyrkinyt haalimaan kokoelmaan monenlaista aineistoa suomeksi ja englanniksi. Valintaperusteina minulla on ollut lähinnä sivustojen toimivuus ja tiedon oikeellisuus. Lisäarvona olen halunnut tuoda kokoelmaan myös artikkeleita ja tutkimuksia. Olen kuvaillut linkkejä muutamin sanoin ja asiasanoittanut ne Yleistä asiasanastoa (Mikä on YSA?) käyttäen. Tarkoituksenani on kehittää kokoelmaa edelleen ja otan mielelläni palautetta vastaan.

    Toivon kaikille kantajille viihtyisiä hetkiä,

    onnellisia vauvoja

    ja vapaita käsiä

    Jenni

    [contact-form-7 404 "Not Found"]